Aloita soittoharrastus!

soittimet

Monen mieleen tulee jossain vaiheessa elämää kysymys: Mitä soitinta alkaisin soittaa? Vaihtoehtoisesti saatat miettiä, mikä soitin olisi lapsellesi sopiva. Tässä artikkelissa tutustumme muutamiin soittimiin, ja jaamme ideoita siitä, millaisen musiikkiharrastuksen voisit aloittaa. Valinta riippuu loppujen lopuksi siitä, mistä olet itse kiinnostunut, ja minkä soittimen koet parhaiten sopivan, juuri omaan persoonallisuuteesi. Kerromme hieman omista lempisoittimistamme, ja kiinnostavimmista soittimista, joita sinäkin voisit kokeilla!

Kitaransoitto

Kitaran soittaminen on helppo aloittaa, sillä kitara ei ole kovin kallis hankkia myöskään omaksi, vaikka yleensä onkin mahdollista lainata kitaransoiton opettajalta kitaraa. Kitaransoitossa on se hyvä puoli, että kitaralla voi helposti säestää melkein mitä tahansa kappaletta. Voit ostaa ensin halvemman kitaran omaksesi, ja sitten päivittää uuteen, jos oikein satut innostumaan. Kun kitara on myös kotona, voit kehittää soittamistasi paljon nopeammin verrattuna siihen, että soittaisit ainoastaan kerran viikossa, soittotunnin aikana. Toki on myös se mahdollisuus, että alat soittaa ilman opettajan avustusta, kotona. Soittamisesta löytyy tietoa netistä, esim Youtubesta, sekä kitaran soittoon liiityviä kirjoja.

Pianonsoitto

Piano on klassinen soitin, jonka soittamisen voi aloittaa jo hyvin nuorena. Pianonsoitto ei vaadi alussa täydellistä motoriikkaa, eikä siinä joudu myöskään pitelemään soitinta sylissä tai kannattelemaan sitä, kuten monen soittimen kohdalla. Pianolla musiikkikappaleiden säestys onnistuu helposti, ja pianonsoitto on ehkä yksi arvostetuimmista soittotaidoista.

Viulu

Viulun soittaminen luo kauniin äänen myös silloin, kun viulua soitetaan yksin, eikä esimerkiksi orkesterissa, tai laulun säestyksenä. Vilun soittaminen on valitettavasti melko kallista, sillä viulut maksavat paljon. Jos harrastukseen kyllästyy, voi viulun aina myydä pois. Niille on varmasti kysyntää, eivätkä soittimet menetä helposti arvoaan.

Basso

Basson soittaminen saattaa olla sinulle, joka pidät kitaran soittamisesta, mutta kaipaat hieman jotain erilaista. Bassokitara on siinä mielessä helppo soitin, että siinä on vain neljä kieltä. Sen vuoksi basso saattaa olla lapsille helpompi soitin josta aloittaa, kitaran sijaan. Basson soittamisesta saa joka tapauksessa hyvän pohjan, kitaran soiton aloittamiselle.

Rummut

Rummut on soitin, joka ei toimi yksinään läheskään niin hyvin, kuin bändissä. Niiden soittaminen kannattaakin aloittaa vasta hieman isompana, esimerkiksi koulun bändikerhossa.

Huilu

On erilaisia huiluja, joista yleisimmät lienevät olevan nokkahuilu, ja poikkihuilu. Nokkahuilu on yleensä ensimmäinen huilu, josta aloitetaan. Nokkahuilu on edullinen, ja sen helppo puhallusmetodi sopii hyvin myös lapsille. Siitä voi sitten siirtyä poikkihuiluun, jossa on enemmän mahdollisuuksia erilaiseen tulkintaan.

Jos kaipaat jotain erilaista, kokeile näitä:

Toivomme, että saitte uusia vinkkejä siihen, mitä soitinta voisit kokeilla! Jos haluatte kertoa uusista harrastuksistanne, tai jättää meille palautetta, jätä kommentti!