Vuoden 2016 kotimainen musiikki

Huhtikuussa ollaan jo ja onkin aika katsastaa alkuvuoden kotimainen musiikkitarjonta tähän mennessä. CDONin Suomen Virallinen lista antaa hieman osviittaa kevään suosituimmista yhtyeistä. Uutuuksia löytyy pilvin pimein, tosin Antti Tuisku ja Roope Salminen & Koirat ovat viihtyneet listalla jo pidempään. Hovimuusikko Ilkka on myös pitänyt pintansa jo 10 viikon ajan!

 

antti

Vanhat suosikit pitävät pintansa

Antti Tuisku on viihdyttänyt suomalaisia pop-musiikin ystäviä jo monen vuoden ajan. Uutuuslevy En kommentoi on tosiaan noussut Suomen Viralliselle listalle viikkoja sitten ja tämä levy on herättänyt monenlaisia mielipiteitä. Biisit ovat hyvin erilaisia Tuiskun perinteisestä tuotannosta, mutta kyseessä on silti ehdottomasti yksi tämän vuoden parhaista albumeista.

Toinen tuttu nimi listalla on supersuosittu Cheek. Hänen albuminsa Alpha Omega ilmestyi viime vuoden lokakuussa ja nousi pian sen jälkeen Suomen Virallisen albumilistan ykköseksi parin viikon ajaksi, laski hieman ja nousi ykkössijalle uudelleen helmi-maaliskuun vaihteessa.

 

Vuoden 2016 kotimaiset uutuudet

Suomalainen rap-musiikin uusi nimi Nikke Ankara on noussut listalle jo viime vuoden lopulla. Nikke Tulee Kotiin -albumi on hänen ensimmäisensä, ja se on nostanut herran kuuluisuuteen nopeasti. Ankaran julkaisemat singlet ovat ehtineet jo voittaa platina- ja kultalevyjä, joten tämä uusi artisti on ehdottomasti kuuntelemisen arvoinen!

Tässä siis pieni pintaraapaisu tämän vuoden kotimaisista artisteista. Mikäli sinulla on oma suosikkisi tälle vuodelle, voit lähettää meille palautetta sähköpostitse.