Mitä kuuluu PMMP:lle?

PMMP on suomalainen yhtye, joka nousi julkisuuteen vuonna 2003 kesähitin Rusketusraidat ansiosta. Bändin kaksi laulajaa, Paula Vesala ja Mira Luoti, tapasivat vuonna 2002 Suomen silloisessa laulukilpailussa Popstars. PMMP:n toinen albumi Kovemmat kädet pysyi Suomen virallisella albumislistalla jopa reilun vuoden ajan ja tällöin bändi alkoikin elää kulta-aikaansa ja tytöt olivat nähtävillä joka puolella; Emma-palkinnon ehdokkaina, Amnesty Internationalin malleina ja jopa linnan juhlissa! Luoti ja Vesala olivat mukana esimerkiksi tukemassa Amnestyn työtä naisiis kohdistuvaa väkivaltaa  sekä parisuhdeväkivaltaa vastaan. Vaikka bändin suosiolle ei juuri loppua näkynyt, PMMP päätti lopettaa uransa vuonna 2013 ainakin toistaiseksi ja he julkaisivat kaksi kokoelma-albumia ennen viimeistä keikkaansa lokakuussa 2013.

Mitä bändin jäsenet tekevät nyt vuonna 2016?

 

miraluotiMira Luoti

37-vuotias Luoti aloitti 2013 tuomarina The Voice Kids -laulukilpailussa. Hän on myös kunnostaunut näyttelijänä esimerkiksi Uuden Iloisen Teatterin musikaalissa Ilon palasia sekä Turun Kesäteatterissa, mutta musiikki näyttää silti tulevan ykkösenä. Luoti aloittelee soolouraansa ja tammikuun alussa julkaistiin hänen ensimmäinen singlensä nimeltä Pinnan Alla ja oma albumikin on työn alla. Luoti on myös kolmen lapsen äiti, joten kiirettää pitää joka saralla.

 

Paula Vesala

PMMP:n lopettamisen jälkeen Vesala on ollut monessa mukana. Hän tekee musiikkia sekä yksin että Kerkko Koskinen Kollektiivi -yhtyeessä. Vesala on lahjakas säveltäjä, ja hän on jatkanut musiikin tekoa mm. Jipulle, Jenni Vartiaiselle, Anna Abreulle ja Asalle, sekä erilaisiin teatteriprojekteihin.

Vuonna 2014 Etenee Records otti Vesalan talliinsa ja tällä hetkellä hän esiintyy taiteilijanimellä Vesala. Vesalan ensimmäinen single Tequila ilmestyi lokakuussa 2015 ja ensimmäinen sooloalbumi on luvassa tämän vuoden keväänä. Hän on naimisissa maailmankuulun The Rasmus-yhtyeen solistin Lauri Ylösen kanssa ja pariskunnsalla on yksi lapsi. He pitävät majaa tällä hetkellä Yhdysvalloissa, eikä tietoa lopullisesta Suomeen paluusta vielä ole.

 

PMMP:n lopettaminen ei siis ollut aivan huono veto, vaikka tasokas yhtye olikin kyseessä. Iltasanomien haastattelun mukaan bändi ei halunnut jatkaa itsensä toistamista ja tämä päätös näkyy molempien uudentyylisessä tuotannossa.

PMMPloppu

Leave a Reply

Your email address will not be published.