Bossa nova eli uusi tyyli

bossanova1

Bossa nova, suurella sydämellä tehtyä ja esitettyä musiikkia, jossa voi kuulla vaikutteita niin sambasta, afro-amerikkalaisesta jazzista sekä klassisesta musiikista. Bossa nova on melodista, mutta samalla siinä on vahva sille ominainen rytmi. Erona jazziin on se että kun Jazz perustuu soittajien väliseen kommunikaatioon, Bossa Novan perusta tulee pikemminkin musiikin poljennosta ja rytmistä. Alkuperäisessä Brasiliaisessa Bossa novassa on ollut laulusolisti mukana, mutta nykyään voi kuulla myös kokoonpanoja joissa solistia korvaa esimerkiksi saksofoni. Erittäin suosituksi Bossa nova tuli etenkin nuorten muusikoiden ja yliopisto-opiskelijoiden keskuudessa. Bossa novahan tarkoittaa uutta tyyliä, eli se koettiin ehkäpä jopa hieman radikaaliksi ja uusi yhteiskuntaluokka, joka koostui nuorista yliopiston käyneistä, positiivisesti elämään suhtautuvista nuorista otti sen omakseen.

Tämä valloittava musiikki on lähtöisin Brasiliasta ja koko maailman tietoisuuteen se tuli oikein kunnolla 1950-luvulla kun Astrud Gilberto esitti legendaksi jo muodostuneen hittinsä Ipaneman tytttö. Tämän hitin jälkeen Bossa nova oli kaikkien huulilla ja alkoi tämän musiikkityyliin maailmanvalloitus. Kappaleen sävelsi brasilialainen Antônio Carlos Jobim vuonna 1962. Säveltäjä on kertonut insipiraation lähteen olleen kaunis nuori tyttö Helo Pinheiro, jonka hän näki päivittäin asioillaan muodikkaalla Ipaneman merenranta alueella. Tytön säteilevä olemus teki säveltäjään niin uskomattoman vaikutuksen, että hän päätti säveltää kappaleen tytöstä. Suuri vaikutus Bossa nova musiikin kehittymiseen on ollut myös kitaristi João Gilbertolla. Amerikkalaiset Jazz-muusikot saivat aikaan varsinaisen Bossa nova buumin 1960-luvun alkupuolella, alkaessaan esittää omia versioitaan kappaleista.

Suomessa Bossa nova tuli suosituksi varsinaisesti vasta 1960-luvulla, jolloin myös suomalaiset artistit levyttivät sitä. Suomalaisista artisteista esimerkiksi Laila Kinnunen, Eino Grön sekä Carola kaikki levyttivät Bossa novaa, mutta hieman sovellettuna suomalaiseen tyyliin, eli puhdasta Bossa novaa nämä levytykset eivät vielä olleet. Suomalaisille tutuksi tulleita Bossa nova kappaleita ovat esimerkiksi Laila Kinnusen versio Ipaneman tytöstä tai Epävireiset sydämet, Eino Grönin Pois suru jää ja Carolan portugaliksi tulkitsema Agua de beber.

Bossa novassa pienin kokoonpano on duo, ettei musiikin rakenteesta tule liian haurasta. Liian suureksikaan kokoonpano ei saa kasvaa ja maksimikoko onkin sinfoniaorkesteri ettei musiikille tyypilliset kepeys, iloisuus ja taustalla kuuluva melonkolisuus katoa. Nämä elementit on tärkeää pyrkiä säilyttämään vaikka muuten musiikilla kikkailisikin. Bossa novan alkuperäisiin soittimiin on kuulunut perinteinen kitara(sormilla soitettuna, ei plektralla), rummut ja muut lyöntisoittimet. Musiikin sanoitukset käsittelevät yleensä naisia, koti ikävää, luontoa ja kaipausta. Yksi tärkeä osa Bossa nova musiikkia on sen intiimi tunnelma. Tunnetuimpia Bossa nova muusikkoja ovat esimerkiksi Marcos Valle, Luiz BonfáBaden Powell,