Musiikin säveltäminen erilaisiin käyttötarkoituksiin

Iso osa musiikista sävelletään nykyisin taustamusiikiksi erilaisiin käyttötarkoituksiin. Suurin osa ihmisistä varmasti ajattelee, että kaikki musiikin säveltäminen tehdään jonkinlaista hittiä tavoitellen, mutta tämä ei siis pidä paikkansa. Musiikkialalla toimii paljon säveltäjiä ja musiikintuottajia, jotka ansaitsevat elantonsa tekemällä musiikkia esimerkiksi peleihin tai firmoille.

Esimerkiksi firmoille musiikkia tehdessä, maksetaan niistä yleensä hyvä kertakorvaus. Usein tällöin säveltäjän tulot eivät siis tule esimerkiksi Teosto-tuloina, vaan kertakorvauksena kappaleen tekemisestä ja kappaleen oikeuksien luovuttamisesta.

Musiikkia peleihin

Pelaaminen on kasvanut valtavasti viimeisen 20 vuoden aikana, oli kyse sitten tietokone- konsoli- tai kasinopelaamisesta. Kaikkiin näistä tarvitaan myös jatkuvasti musiikkia. On vaikea löytää enää sellaista peliä, jossa ei olisi taustamusiikkia. Toista oli vielä 30 vuotta sitten, jolloin musiikki ei soinut taustalla.

Taustamusiikilla saadaan peliin kuitenkin haluttu tunnelma. Jos ajatellaan esimerkiksi Suomen toiseksi suosituinta rahapeliä, Kenoa, niin sen sijaan, että Keno-numerot vain arvottaisiin ilman ääniä, niin sopivalla taustamusiikilla ja mahdollisilla ääniefekteillä arvontaan saadaan tehtyä aivan erilainen tunnelma. Kenossa ja muissa rahapeleissä muusikin ja ääniefektien tarkoituksena onkin usein saada aikaan jännitystä.

Musiikkia firmoille

Yritykset käyttävät yhä enemmän musiikkia omassa viestinnässään. Monilla yrityksillä on esimerkiksi omia kappaleita, joita ne soittavat mainoksissaan. Lisäksi yhä useammat yritykset käyttävät niin sanottua yritysidentiteettimusiikkia, jonka tarkoituksena on luoda tietynlainen tunnelma, kun yrityksen tuotteita tai palveluja käytetään.

Tunnetuin muoto tästä on luultavasti Muzak-yhtiö, joka luo musiikkia eri tarkoituksiin. Heiltä on esimerkiksi tilattu musiikkia, jota soitetaan kaupoissa tai ravintoloissa tietyn tunnelman luomiseksi. Nämä työt etenevät niin, että firmat antavat niin sanotun briefin siitä, millaista musiikkia he tarvitsevat, ja säveltäjät ja musiikintuottajat tekevät musiikin briefin pohjalta.

Musiikkia “musiikkipankkeihin”

Varsinkin sosiaalisen median vuoksi myös monet yksityiset ihmiset tarvitsevat Teosto-vapaata musiikkia esimerkiksi omien YouTube- tai Instagram-videoidensa taustalla. Kenen tahansa lempiartistin musiikkia nimittäin saa laittaa oman videonsa taustalle soimaan. Esimerkiksi YouTubella tekoäly käy läpi kaikki videot, ja sellaiset kanavat joutuvat ongelmiin, joiden videoissa soi muuta, kuin Teosto-vapaata musiikkia.

Voit löytää musiikkia omiin videoihisi niin sanotuista musiikkipankeista. Oikeanlaista musiikkia videoiden taustalle on helppoa löytää verkosta. Ne on lajiteltu omiin kategorioihinsakin, joten sopivan musiikin löytäminen käy nopeasti. Ongelma tällaisessa musiikissa on yleensä se, että se sama kappale soi sitten tuhansien ja tuhansien eri videoiden taustalla.

Erilaiset tarkoitukset = erilaiset kappaleet

Kuten huomaat, musiikin säveltäminen eri tarkoituksiin vaatii erityyppisiä kappaleita. Tärkeintä on aina oikean ilmapiirin luominen. Kun tunnelma on oikea, se luo kuulijaan halutun vaikutuksen. Tällainen musiikin säveltäminen ja tuottaminen on myös palveluammatti. Musiikin tekijän pitää ymmärtää, mitä asiakas haluaa, ja tuottaa sitten sen kaltaista musiikkia ja ääntä.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita, ettäkö musiikin tekeminen pitäisi olla tylsää. Voit edelleen olla luova, myös tehdessäsi musiikkia firmoille, peleihin tai vaikka musiikkipankkeihin. Oikeanlaisen tunnelman luominen vaatii aina oikeiden instrumenttien valintaa ja luovuutta.

Hyvä esimerkki tästä on pelimusiikki. Videopelimusiikki on suunniteltu luomaan mukaansatempaava ja peliin sopivaan musiikkia ja ääntä. Musiikin tekijän pitää siis ymmärtää millaisesta pelistä on kyse ja mitä siinä tehdään. Sitä kautta voidaan ymmärtää myös haluttujen tunteiden kirjo ja niiden voimakkuus.

Perusteet oltava hallussa

Kuka tahansa ei voi alkaa yhdessä yössä tekemään musiikkia esimerkiksi rahapeleihin, firmoille tai musiikkipankkeihin.  Musiikin perusteet on ymmärrettävä ja hallittava. Tässä hyvä musiikinopetus on hyödyksi.

Sinun on ymmärrettävä melodian, harmonian ja rytmin perusteet, ennen kuin voit alkaa myymään omia kappaleitasi. On myös tärkeää ymmärtää, miten eri soittimia käytetään, jotta voit luoda halutut äänet, vaikkakin nykyisin paljon onnistuu tietokoneen avulla.