Kantele soittimena

Kantele on Suomen kansallissoitin ja yksi Itämeren alueen vanhimmista kielisoittimista. Se on näppäiltävä laatikkositra, jonka puinen runko ja viritetyt kielet synnyttävät pehmeän, helisevän äänen. Kantele tunnetaan parhaiten Kalevalasta, mutta se on edelleen elävä soitin niin kansanmusiikissa, klassisessa taidemusiikissa kuin nykyäänkin yhä useammin populaarimusiikissa. Tässä artikkelissa käydään läpi, mitä kantele on, mistä se on peräisin, miten se on rakennettu ja viritetty, mitkä ovat sen tärkeimmät tyypit ja miten soittoharrastuksen voi aloittaa.

Mikä kantele on?

Kantele on näppäiltävä kielisoitin, joka kuuluu laatikko- eli lautasitrojen ryhmään. Soittimessa ei ole kaulaa kuten kitarassa, vaan kielet on pingotettu suoraan soittimen rungon päälle. Soittaja synnyttää äänen näppäilemällä tai sipaisemalla kieliä sormin tai apuvälineellä. Äänenväriltään kantele on kirkas ja soinnikas, ja vapaana värähtelevät kielet jättävät jälkeensä pitkän kaiun.

Kantele ei ole yksinäinen soitin, vaan osa laajaa itämerensuomalaista ja baltialaista soitinperhettä, jota kutsutaan baltialaisten kanteleiden eli psalttereiden ryhmäksi. Lähisukulaisia ovat esimerkiksi:

• Kannel – Viron kansallinen vastine kanteleelle.
• Kokle – Latvian perinnesoitin.
• Kanklės – Liettuan vastaava soitin.
• Gusli – Venäjän ja Luoteis-Venäjän alueen sukulaissoitin.

Kaikille näille on yhteistä sama perusidea: puinen runko, jonka päälle on pingotettu joukko kieliä. Kantele on kuitenkin vakiintunut nimenomaan Suomen kansallissoittimeksi, ja sen asema osana suomalaista identiteettiä on vahva.

Kanteleen historia ja Kalevala

Kanteleen juuret ulottuvat satojen, todennäköisesti tuhansien vuosien taakse. Varmaa syntyvuotta soittimelle ei pystytä osoittamaan, mutta se tunnettiin koko Itämeren alueella jo kauan ennen kuin Elias Lönnrot kokosi Suomen kansallissoittimesta kertovat runot Kalevalaksi 1800-luvulla.

Kalevalassa kantele saa myyttisen alkuperänsä. Tietäjä Väinämöinen rakentaa ensimmäisen kanteleen suuren hauen leukaluusta ja Hiiden hevosen jouhista. Soitin houkuttelee äänellään metsän eläimet kuuntelemaan. Menetettyään tämän soittimen Väinämöinen tekee uuden kanteleen koivusta ja virittää siihen kielet neidon hiuksista. Tarina selittää runollisesti, miksi vanhimpien kanteleiden kielet valmistettiin jouhista eli hevosen häntäjouhesta.

Kanteleensoitto kuuluu olennaisesti suomalaiseen kulttuuriperintöön, ja perinne on siirtynyt sukupolvelta toiselle sekä kotiseuduilla että nykyään myös musiikkioppilaitoksissa. Perinteisesti kanteleensoitto oli sidoksissa paikkakuntaan, ja soittotavat sekä virityskäytännöt erosivat eri alueiden välillä huomattavasti.

Kanteleen rakenne ja materiaalit

Kanteleen perusrakenne on yksinkertainen, mutta harkittu. Vanhimmat kanteleet koverrettiin yhdestä puupalasta, jolloin runko ja kaikukoppa muodostivat yhtenäisen kappaleen. Nykyisin rungot rakennetaan yleensä useasta osasta liimaamalla, mikä mahdollistaa suuremmat ja monikielisemmät soittimet.

Keskeisiä rakenneosia ovat:

• Kaikukoppa eli runko – yleensä puuta, joka vahvistaa kielten värähtelyn kuultavaksi ääneksi.
• Kielet – vanhimmissa soittimissa jouhesta, myöhemmin metallista. Nykyään käytetään tyypillisesti teräs- tai pronssipäällysteisiä kieliä.
• Varras – metallitanko, johon kielten toinen pää kiinnitetään.
• Ponsi – puinen kieleke tai korvake, joka pitää vartaan paikallaan.
• Viritystapit – joista kielet kiristetään oikeaan korkeuteen.

Perinteisessä pienkanteleessa ei ole erillistä tallaa tai satulaa, vaan kielet kulkevat viritystapeista suoraan vartaalle. Materiaalit ovat kehittyneet aikojen saatossa: puinen runko voidaan korvata osittain muilla materiaaleilla, ja jouhikielet ovat suurimmaksi osaksi väistyneet metallikielten tieltä.

Kanteletyypit: viisikielisestä konserttikanteleeseen

Kanteleet jaetaan karkeasti kahteen pääryhmään: pienkanteleisiin ja konserttikanteleisiin. Raja kulkee tyypillisesti 15 kielen kohdalla.

Pienkanteleet ovat perinteisiä, muodoltaan vanhoja soittimia muistuttavia kanteleita, joissa on enintään noin 15 kieltä. Yleisin ja tunnetuin on viisikielinen versio, joka on monen soittajan ensimmäinen kantele. Myös 10- ja 15-kielisiä pienkanteleita käytetään paljon kansanmusiikissa ja opetuksessa.

Konserttikanteleet ovat suuria, jopa noin 40-kielisiä soittimia, joilla voidaan soittaa laajaa klassista ja taidemusiikkiohjelmistoa. Niihin on rakennettu vaihtomekanismi, jolla kieliä voi nopeasti korottaa tai alentaa puolisävelaskelella soiton aikana. Nykyaikaisen 38-kielisen konserttikanteleen kehitti soitinrakentaja Hannu Koistinen vuosina 1990–1993 Paul Salmisen piirustusten pohjalta, ja sarjaan lisättiin 39-kielinen malli vuonna 1995.

Sähkökantele on moderni muunnelma, jossa soittimeen on asennettu magneettimikrofonit kitaran tapaan. Sähkökanteletta on käytetty erityisesti raskaammassa musiikissa.

Miten kanteletta soitetaan?

Kanteletta soitetaan niin, että soitin lepää vaakatasossa soittajan sylissä tai pöydän kaltaisen tason päällä. Soittoasento vaihtelee perinteen ja soittajan mukaan: osa pitää soitinta sylissä, osa pöydällä, ja joissakin perinteissä soitin on asetettu jopa kaulan korkeudelle. Historiallisesti soittoasento ja -tyyli erosivat eri paikkakuntien välillä selvästi.

Yleisin tapa on näppäillä kieliä sormenpäillä. Kieliä voi myös sipaista yhtenäisenä sointina tai vaimentaa sormilla valikoiden. Kansanomaisessa soittotavassa kielten annetaan soida pitkään ja vapaasti, jolloin syntyy tyypillinen helisevä, kerrostuva sointi. Puutikuilla tai muulla apuvälineellä soittamalla kanteleesta saadaan erilaisia äänimaailmoja, jotka sopivat etenkin kokeellisempaan taidemusiikkiin.

Kanteleen viritys

Kantele on perusluonteeltaan diatoninen soitin, eli sen kielet viritetään asteikon mukaisiin sävelkorkeuksiin ilman kaikkia puolisäveliä. Viisikielinen pienkantele viritetään usein D-duuriin tai D-molliin, ja viritys perustuu puhtaaseen eli luonnonmukaiseen virittämiseen.

Pienissä kanteleissa matalin kieli viritetään usein kvartin tonicin eli perussävelen alapuolelle, jolloin se toimii pohjaäänenä eli urkupisteenä. Moniin pienkanteleisiin on lisätty puolisävelvipuja, joilla yksittäisen kielen voi nopeasti korottaa tai alentaa puolisävelaskeleen. Tavallisin viisikielisen vipu vaihtaa sävelen fis:n ja f:n välillä.

Konserttikanteleessa on kehittyneempi vaihtomekanismi ylennyksiä ja alennuksia varten, samaan tapaan kuin kansanharpun puolisävelvivuissa. Tämän ratkaisun esitteli soitinrakentaja ja -kehittäjä Paul Salminen (1887–1949) jo 1920-luvulla, ja se teki kanteleesta kromaattisesti huomattavasti monipuolisemman soittimen.

Kantele nyky- ja taidemusiikissa

Kantele ei ole pelkkä museosoitin, vaan se elää vahvasti nykymusiikissa. 1900-luvun puolivälistä alkaen soitinta kehitettiin voimakkaasti, ja keskeisessä roolissa oli muun muassa Martti Pokela, joka 1950- ja 1960-luvuilla vei kanteletaidetta eteenpäin sekä soittajana että säveltäjänä.

Soitinrakennuksessa merkittävä toimija on Koistinen Kantele, jonka tarina juontaa Otto Koistisen 1950-luvun lopulla valmistamiin soittimiin. Yritys on kehittänyt myös sähkökanteleen, jossa on kitaran kaltaiset magneettimikrofonit; sähkökantele on saavuttanut suosiota raskaassa musiikissa, ja sitä ovat käyttäneet esimerkiksi metallimuusikot. Viime vuosina julkisuuteen on noussut myös kokonaisia kantele-yhtyeitä, jotka ovat ottaneet ohjelmistoonsa nykykuulijalle tuttuja kappaleita ja sävelmiä.

Kanteleen oppiminen ja opiskelu

Kantele on kiitollinen aloitussoitin, koska soittaja huomaa edistymisensä suhteellisen nopeasti. Viisikielisellä kanteleella pääsee soittamaan yksinkertaisia sävelmiä jo lyhyen harjoittelun jälkeen, minkä vuoksi sitä suositellaan usein myös lasten ensimmäiseksi soittimeksi. Taidon karttuessa soittaja voi siirtyä monikielisempiin kanteleisiin.

Harrastuksen aloittaminen ei vaadi aiempaa musiikkitaustaa. Jos olet vasta pohtimassa soittoharrastuksen aloittamista, voit tutustua myös yleisiin vinkkeihin siitä, miten aloittaa soittoharrastus. Vastaavasti monelle sopii myöhemmälläkin iällä esimerkiksi pianonsoiton aloittaminen aikuisena, ja samat periaatteet säännöllisestä harjoittelusta pätevät kanteleeseen.

Tavoitteellisempaa opiskelua varten kanteleensoittoa voi opiskella aina korkeakoulutasolle asti. Ammattitasoista opetusta tarjoaa Sibelius-Akatemiassa eli nykyisessä Taideyliopistossa, jossa kanteletta voi opiskella tohtoritasolle saakka. Soittimen perinnettä vaalitaan myös eri puolilla Suomea järjestettävissä tapahtumissa ja festivaaleilla; aiheesta kiinnostunut voi lukea lisää siitä, millaisia musiikkifestivaaleja Suomessa järjestetään.

Suomessa Haapavesi tunnetaan kanteleen kotipaikkana, ja sieltä on kotoisin monia tunnettuja kanteleensoittajia, kuten Antti Rantonen sekä Pasi Jääskeläinen. Haapavettä kutsutaan Suomen kansalliseksi kantelepitäjäksi, ja siellä järjestetään vuosittain kansanmusiikkitapahtuma.

Miten valita ensimmäinen kantele?

Ensimmäistä kanteletta valitessa kannattaa pitää mielessä muutama perusasia, jotta soitin tukee oppimista eikä käy liian kalliiksi tai vaativaksi. Useimmille aloittelijoille sopiva valinta on viisi- tai kymmenkielinen pienkantele.

• Kielten määrä. Aloita pienellä: viisikielinen riittää yksinkertaisten sävelmien ja säestyksen opetteluun, kun taas 10- ja 15-kieliset laajentavat ohjelmistoa vähitellen.
• Uusi vai käytetty. Pienkanteleita myydään uusina kohtuuhintaan, ja käytettynäkin löytyy hyviä soittimia. Konserttikantele on huomattava sijoitus, joten sellaista ei kannata hankkia ensimmäiseksi.
• Puolisävelvivut. Vivuilla varustettu pienkantele mahdollistaa useamman sävellajin ilman jatkuvaa uudelleenvirittämistä, mikä on hyödyllistä, kun ohjelmisto laajenee.
• Virityspakki. Kantele viritetään viritysavaimella, ja viritysmittari tai sovellus helpottaa oikean sävelkorkeuden löytämistä alkuvaiheessa.

Soitinta hankkiessa kannattaa suosia tunnettuja suomalaisia soitinrakentajia tai luotettavia jälleenmyyjiä, jotta soittimen laatu ja viritettävyys ovat kunnossa. Jos mahdollista, soitinta kannattaa kokeilla ennen ostoa.

Kanteleen hoito ja säilytys

Kantele on puinen soitin, joten sen kunnossa pysyminen riippuu oikeista säilytysolosuhteista. Puu elää lämpötilan ja ilmankosteuden mukaan, mikä vaikuttaa sekä vireeseen että rungon kestävyyteen.

• Tasainen ilmankosteus. Liian kuiva tai kostea huoneilma voi vahingoittaa runkoa; huoneenlämpö ja normaali sisäilmankosteus ovat soittimelle parhaat.
• Suojaa suoralta auringolta ja lämmönlähteiltä. Älä jätä kanteletta pitkäksi aikaa ikkunalaudalle tai lämpöpatterin viereen.
• Pidä kielet puhtaina. Metallikielet kannattaa pyyhkiä soiton jälkeen, jotta ne eivät ruostu ja sointi säilyy kirkkaana.
• Säilytys kuljetuksen aikana. Pehmustettu laukku tai kotelo suojaa soitinta kolhuilta ja lämpötilan vaihteluilta.

Kantele osana suomalaista identiteettiä

Kanteleen merkitys ei rajoitu pelkkään musiikkiin, vaan se on vahva kansallinen symboli. Kalevalan runojen ja kansallisromantiikan myötä kanteleesta tuli 1800- ja 1900-luvuilla suomalaisuuden tunnuskuva, ja se liitetään edelleen suomalaiseen kulttuuriperintöön ja kansalliseen identiteettiin.

Nykyään soitin elää sekä perinteen vaalijana että uuden musiikin välineenä. Kanteletta opetetaan musiikkiopistoissa ja korkeakouluissa, sitä kuullaan konserttilavoilla ja levytyksillä, ja se yhdistää eri sukupolvet saman soittimen äärelle. Musiikin merkitystä laajemmin voit pohtia myös artikkelissa siitä, mitä musiikki merkitsee sinulle.

Yleisiä virheitä kanteleen kanssa

Kanteleensoiton aloittamiseen liittyy muutamia tavallisia sudenkuoppia, jotka on helppo välttää etukäteen tiedostamalla.

• Soittimen pitäminen virittämättömänä. Kantele menee herkästi epävireeseen etenkin lämpötilan ja ilmankosteuden vaihdellessa. Soitin kannattaa virittää aina ennen soittamista.
• Liian suuren soittimen hankinta heti alkuun. Monikielinen konserttikantele on kallis ja vaativa; useimmille kannattaa aloittaa viisi- tai kymmenkielisellä pienkanteleella.
• Väärä soittoasento. Jos soitin ei lepää tukevasti, soittaminen käy raskaaksi. Vakaa alusta tai syli helpottaa tekniikan oppimista.
• Kielten ja vartaan laiminlyönti. Likaiset tai ruostuneet metallikielet vaikuttavat sointiin; kielet on syytä pitää puhtaina ja vaihtaa tarvittaessa.
• Säilytys väärissä olosuhteissa. Puinen soitin kärsii kuivasta tai kosteasta ympäristöstä sekä suorasta auringonpaisteesta.

Kenelle kantele sopii?

Kantele sopii hyvin monenlaisille soittajille. Lapselle ja aloittelijalle viisikielinen kantele on helppo ja palkitseva ensisoitin, jolla pääsee nopeasti alkuun. Kansanmusiikista kiinnostuneelle kantele avaa suoran yhteyden suomalaiseen perinteeseen. Klassisen musiikin harrastaja tai ammattilainen voi edetä konserttikanteleeseen ja laajaan taidemusiikkiohjelmistoon, kun taas kokeellisemmasta soinnista kiinnostunut voi tutkia sähkökanteleen ja vaihtoehtoisten soittotapojen mahdollisuuksia.

Soitin sopii myös rentouttavaksi harrastukseksi: pehmeä, helisevä sointi tekee kanteleesta miellyttävän soittimen myös silloin, kun tavoitteena on ennen kaikkea oma hyvinvointi ja musiikin ilo.

Usein kysytyt kysymykset (FAQ)

Montako kieltä kanteleessa on?

Kielten määrä vaihtelee soitintyypin mukaan. Perinteisessä pienkanteleessa on yleensä 5–15 kieltä, ja tunnetuin on viisikielinen kantele. Suuressa konserttikanteleessa voi olla jopa noin 40 kieltä.

Onko kantele helppo oppia?

Kantele on monelle helppo aloitussoitin, koska yksinkertaisia sävelmiä pääsee soittamaan nopeasti etenkin viisikielisellä kanteleella. Edistyminen näkyy varhain, mikä motivoi harjoittelemaan lisää.

Mistä materiaalista kanteleen kielet on tehty?

Vanhimmissa kanteleissa kielet tehtiin jouhesta eli hevosen häntäjouhesta. Nykyisin kielet ovat tyypillisesti metallia, esimerkiksi terästä tai pronssipäällysteistä lankaa.

Mikä on pienkanteleen ja konserttikanteleen ero?

Pienkanteleessa on enintään noin 15 kieltä ja se muistuttaa muodoltaan perinteistä soitinta. Konserttikanteleessa on huomattavasti enemmän kieliä ja vaihtomekanismi ylennyksiä ja alennuksia varten, mikä mahdollistaa laajan taidemusiikkiohjelmiston.

Missä kanteletta voi opiskella Suomessa?

Kanteletta voi opiskella sekä kansalais- ja musiikkiopistoissa että korkeakoulutasolla. Ammattitasoista opetusta tarjoaa Taideyliopiston Sibelius-Akatemia, jossa kanteletta voi opiskella tohtoritasolle asti.