Musiikin tutkimuksessa on lähiaikoina otettu todella suuria harppauksia, ja nyt voidaankin jo olla lähellä tietoa siitä,miksi ihmiset ovat kautta aikojen laulaneet, onko se aina ollut ominaísta ihmislajille ja mitä kaikkea sillä on haluttu viestittää muille. Väitettä, että ihminen on kautta aikojen jossain muodossa laulanut tai tuottanut musiikkia, tukee se että hyräily ja sen tapainen ääntely ovat kumpikin yleismaailmallisia käsitteitä. Lähes jokaisessa kulttuurissa ympäri maailmaa ihmiset hymisevät ja hyräilevät nuottien pysyessä suhteellisen samoina. Tämä kertoo omalta osaltaan siitä, että kyseessä on niin pitkäaikainen toiminta, että se on jo jäänyt ihmisen geeniperimään siirtyäkseen sieltä aina uudelle sukupolvelle. Luultavimmin tälläinen ääntely on rauhoittanut, lohduttanut, antanut voimaa ja myös ilahduttanut ihmislajia, myös kauan aikaa sitten. Jos ajattelemme mitä musiikki meille tekee, se on varmasti vaikuttanut täysin samalla tavalla myös esi isiimme.
Musiikki ja musikaalisuus on siis meihin jokaiseen sisäänrakennettu ominaisuus, joka ihmisellä on jo heti syntyessään. Ennen syntymääkin äidin kohdussa olevan sikiön tiedetään liikkuvan musiikkia kuullessaan, joten sen vaikutus ihmiseen on kiistämätön.
Arkeologit ja historiantutkijat ovat löytäneet jäänteitä todella vanhoista instrumenteista, joita esi isämme ovat rakentaneet esimerkiksi luista, tehden niistä huiluja ja muita ääntä pitäviä instrumentteja. On kuitenkin huomattu että eri ihmisiä viehättävät erilaiset äänenvoimakkuudet ja tasot. Tämän on havaittu olevan myös vahvasti sidoksissa kulttuuriin jossa ihminen on kasvanut. Varhaisten äänien vaikutus musiikkimakuumme ja musikaalisuutemme, ovatkin erittäin suuressa osassa, muokaten meitä musiikin kuuntelijoina, esittäjinä ja yleisesti musikaalisina olentoina. Ainoastaan ihmiset joilla on todettu vakava aivovamma, eivät ole yleensä millään tasolla enää musikaalisia, aivovamma vahingoittaa usein juuri aivojen alueita, jotka vastaavat ihmisen musiikillisesta kokemuksesta.
Musiikki on koodattu jo aikojen alussa ihmisen dna:han, auttaen meitä myös perillisten huolehtimisessa, vaaratilanteissa ja elämän säilyvyyden huolehtimisessa. Alun alkaen musiikin tuottamisessa ja alkuperäisessä laulamisessa ei ole käytetty selkeitä sanoja ja lyriikoita, vaan se on perustunut hyräillyn laulun nuottiin, jolla on jokaisella ollut oma merkityksensä. Ihmiset ovat kuitenkin osanneet tulkita näitä sanattomia sävelmiä pelkän sävelen, äänenpainojen ja tasojen mukaan.
Eräs mielenkiintoinen asia on se, että miksi esimerkiksi simpansseille ei ole kehittynyt samanlaista musikaalista kommunikointia, niiden ollessa kuitenkin ihmistä geneettisesti lähimpänä. Onko musikaalisuus se puuttuva osa, joka tekee meistä sen himpun verran älykkäämpiä kuin sukulaisemme simpanssit. Tarvitaanko musikaalisuuden kehittymiseen ja ylläppitämiseen jotain sellaista mitä muilla lajeilla ei ainakaan vielä toistaiseksi ole. Onko mahdollista että pikkuhiljaa muutkin lajit oppisivat kommunikoimaan musiikilla ja siirtämään tätä perimää eteenpäin. Nämä ovat kysymyksiä joihin toivottavasti tiede ja tulevaisuus yhdessä pystyvät meille vastaamaan.