Kemopetrol – yksi Plastinkan tunnetuimmista yhtyeistä

Plastinka on suomalainen indie levy-yhtiö, jonka tallista löytyy moni tunnettu nimi. Yksi näistä yhtyeistä on vuosituhannen vaihteessa itsensä läpi lyönyt helsinkiläinen Kemopetrol. Kemopetrolin perustivat Marko Soukka ja Kalle Koivisto vuonna 1998, ja yhtyeen musiikki on muuttunut vuosien myötä aina vain parempaan suuntaan. Laulaja Laura Närhi tunnetaan herkästä äänestään ja viime vuosien aikana Närhi on keikkaillut myös ilman Kemopetrolia. Hän julkaisi kaksi soololevyäkin omalla nimellään.

Kemopetrolin hitit

Kemopetrolin Child Is My Name oli ensimmäinen bändin varsinainen hitti, joka ilmestyi vuoden 1999 lopussa. Biisiä kuultiin alati niin radiossa kuin TV:ssäkin ja moni muistaa vieläkin varmasti hempeän kertosäkeen ulkoa. Kemopetrol levytti lähinnä englannin kielellä, lukuunottamatta muutamia bändin äänittämiä covereita. Yksi näistä cover-biiseistä on Leevi and the Leavings -tribuuttilevyä varten levytetty versio Melkein Vieraissa -kappaleesta. Laura Närhen soolotuotanto tuli tunnetuksi vuonna 2002, kun Aku Louhimiehen ohjaama Kuutamolla -elokuva ilmestyi. Elokuva nousi nopeasti vuoden suosituimmaksi elokuvaksi, ja Närhen kappale Kuutamolla (Se ei mee pois) valittiin elokuvan tunnusmusiikiksi. Musiikkivideolla näytettiin osioita elokuvan kohtauksista, ja tämän kappaleen avulla Laura Närhi nousi viimeistään suuren kansan tietouteen.

Kemopetrol tänä päivänä

Plastinka Records julkaisi Kemopetrolin viimeisimmän albumin, A Song & A Reason, vuonna 2011 ja tämä albumi on toistaiseksi viimeinen. Albumi pysytteli Suomen virallisella listalla muutamia viikkoja, mutta putosi neljän viikon jälkeen pois 50 myydyimmän albumin listalta. Laura Närhi sen sijaan on menestynyt omalla nimellään ja vuonna 2013 hänet valittiin Vain Elämää -televisiosarjan toiseen kauteen